Etelän-SYLI ry järjestää vertaistukiryhmiä syömishäiriöstä kärsivien läheisille kerran kuukaudessa. Ryhmät kokoontuvat Helsingissä Altzheimeryhdistyksen tiloissa.
Lisäksi Ulfåsassa kokoontuu kerran kuukaudessa Ulfåsassa hoidossa olevien tai olleiden nuorten vanhemmille järjestettävä vertaistukiryhmä.
Läheisten jaksaminen on äärimmäisen tärkeää myös sairastavan kannalta. Vertaistukiryhmissä läheiset voivat jakaa tuntojaan ja vaihtaa kokemuksiaan keskenään.
Syömishäiriöliiton keskustelupalstalla läheiset voivat keskustella vapaasti ja tarpeen vaatiessa anonyymisti syömishäiriöön liittyvistä kysymyksistä. Keskustelupalsta löytyy osoitteesta: http://www.syomishairioliitto.fi/foorumi/
Läheisten psyykkinen hoito
Myös läheiset voivat hakeutua psykiatriseen hoitoon. Hoitoon hakeutuminen tapahtuu samalla tavalla kuin sairastuneilla: ensimmäinen askel on useimmiten työterveyslääkäri tai terveyskeskuslääkäri.
Mitä voit tehdä jos läheiselläsi on syömishäiriö?
Ohjeita vanhemmille
Psykologi Pauliina Juntunen
(Lähteinä käytetty Peggy Claude-Pierren kirjaa Syömishäiriöiden salainen kieli ja Richard Maiselin, David Epstonin ja Ali Bordenin kirjaa Biting the hand that starves you, inspiring resistance to anorexia/bulimia)
Sairastunut pitää saada hoitoon mahdollisimman nopeasti. On hyvin todennäköistä, että hän ei itse pysty hakemaan/pyytämään apua. Ottakaa vastuu avun hakemisesta ja toipumisesta pois sairastuneen harteilta. Apua ei tarvitse pyytää, vaan muut tarjoavat sitä ja tekevät päätökset (aterioiden valmistelu, annostelu, syöminen jne.) sairastuneen puolesta. Osoittakaa, että ongelma on yhteinen, ei yksin sairastuneen harteilla. Luottamuksen syntyminen kestää kuitenkin aikansa.
Osoittakaa sairastuneelle ehdotonta rakkautta ja tukea. Näin on mahdollista saada kontakti sairastuneen terveeseen mieleen sekä luoda luottamuksellinen suhde sairastuneen ja häntä auttavien henkilöiden välillä. On hyvä muistaa, että sairastunut on emotionaalisesti pikkulapsen tasolla. Tehkää ero terveen ja sairaan mielen/käyttäytymisen välillä. Ihminen ei ole sama asia kuin hänen käyttäytymisensä. Yrittäkää liittoutua sairastuneen kanssa kielteistä mieltä vastaan. Kunnioittakaa sairastunutta. Älkää rankaisko tai palkitko häntä. Olkaa kärsivällisiä. Joskus rohkaiseminen luo paineita ja liiallisia odotuksia, jotka puolestaan lisäävät helposti syyllisyyden, epäonnistumisen ja toivottomuuden tunteita. Luokaa sen sijaan toivoa ja välttäkää kielteistä ilmapiiriä (pelottelu, uhkailu, syyllistäminen, riitely, turhautuminen, painostaminen, vahtiminen, toivottomuus). Osoittakaa, että olette vanhempia kuin hänen sairautensa, ja että hän voi luottaa teihin.
Kun läheiset ja sairastunut pystyvät näkemään syömishäiriön erillisenä sairastuneen persoonasta, sairastunut voi alkaa tunnistaa, tutkia ja vastustaa sen aikaansaamia ajatuksia, arvoja ja käyttäytymistä. Ottakaa selvää, millä tavalla syömishäiriö puhuu sairastuneelle. Esittäkää kysymyksiä, jotka eivät arvioi/arvostele, erottakaa sairastuneen omat toiveet ja unelmat syömishäiriön houkutuksista, kiinnittäkää huomio ristiriitaisuuksiin syömishäiriön antamien lupausten ja todellisen elämän välillä sekä korostakaa sairastuneen todellisia kokemuksia ja tunteita. Kyselkää, älkää neuvoko. Sairastunut pystyy näin vähitellen tekemään omia päätöksiään elämänsä suhteen. Keskustelkaa keinoista selvitä ongelmista yleensä ja sairauden aikaansaamista hankalista tilanteista.
Kun pystytte yhteistyöhön, pyytäkää sairastuneelta palautetta siitä, mikä häntä eniten auttaa ja toisaalta vahingoittaa. Huomioikaa tilanteet, jolloin sairastunut uhmaa sairautta jollakin (mitättömältäkin vaikuttavalla) tavalla. Yleensä tämä tapahtuu ensin jollakin muulla elämänalueella kuin ruokaan tai painoon liittyvissä asioissa. Hän esim. yrittää määritellä arvojaan ja kiinnostuksen kohteitaan, hyväksyä ja arvostaa olemassaoloaan, puolustaa itseään ja oikeuksiaan, nauttii jostakin asiasta, kiinnostuu sellaisista asioista, jotka sairaus on kieltänyt, asettaa omat tarpeensa etusijalle tai on sallivampi itseään kohtaan. On hyvä välttää näiden tilanteiden arvioimista. Sen sijaan:
osoittakaa hiljaisesti arvostavanne tekoa
mainitkaa, että huomasitte sen ja kysykää sairastuneelta, huomasiko hän sen myös
kysykää sairastuneelta, kokeeko hän toimintansa vastustavan syömishäiriötä ja millä tavalla
kysykää, mikä sai sairastuneen ottamaan askeleen
spekuloikaa, mikä merkitys askeleella saattaa olla, jos sairastunut itse ei pysty näkemään merkitystä
kysykää, mitä “rangaistuksia” tai syyllisyyttä sairastuneen täytyi kestää toimintansa vuoksi
Valmistautukaa järjenvastaiseen tai “manipuloivaan” käytökseen. Kielteinen mieli pyrkii hallitsemaan paitsi sairastunutta, myös kaikkia ja kaikkea hänen ympärillään. Terve puoli haluaa apua, sairas työntää pois kaikki, jotka hänestä välittävät. Usein sairastunut pelkää seurauksia (esim. perheenjäsenille), jos hän ei tottele kielteistä mieltä. Realisoikaa vääristyneitä ja/tai maagisia ajatuksia. Käyttäkää logiikkaa ja vastatkaa kielteisyyteen myönteisyydellä. Sairastunut tulkitsee kielteisesti myös monet myönteiset asiat. Haastakaa subjektiivisuus objektiivisuudella.
Sairastunut pyrkii saamaan teidät murtumaan ja luovuttamaan. Hän testaa, kuinka hyvin te havaitsette kielteisen mielen toiminnan ja pystytte vastustamaan sitä. Hän saattaa oireilla silmienne edessä nähdäkseen, miten te reagoitte. Hän käyttää epäloogista logiikkaa saadakseen teidät vakuuttuneiksi kielteisen mielen “oikeellisuudesta”. Hän tekee temppuja, jotka edistävät kielteisen mielen pyrkimyksiä (ruoan piilottaminen, salaa jumppaaminen, oksentaminen, veden tankkaaminen ennen punnitusta jne.). Todetkaa, että käytös on sairauden aiheuttamaa, ja että siitä voidaan selvitä yhdessä. Kääntäkää sairastuneen huomio muualle sen sijaan, että suuttuisitte hänelle. Jos luovutatte, kielteinen mieli on voittanut. Muistakaa, että sairastunut on jo luovuttanut!
Sairastunut kääntää positiivisetkin kommentit negatiivisiksi (“olen lihava/arvoton”) tai alkaa toimia siten, että ei enää saisi positiivisia kommentteja, olisi “normaali” (laihtuminen tms.). Älkää myöskään kommentoiko muiden ulkonäköä.
Vaa’at ym. mitat on syytä pitää piilossa tai ainoastaan läheisten käytössä. Sairastuneen ei tarvitse tietää lukuja (paino, ruokamäärät, kalorit jne.), koska ne tukevat kielteistä mieltä. Sen sijaan läheisten on vakuutettava sairastuneelle, että he osaavat esim. annostella ruoat juuri oikein (tarkat mittaukset!).
Yksilöllisyyden ja tasa-arvoisuuden korostaminen sekä kirjalliset arviot arvosanojen sijasta ovat tärkeitä (mittaaminen tarkoittaa aina arvon mittaamista). Välttäkää ylpeilyä lapsellanne hänen kuultensa, jotta hänelle ei välittyisi sellainen viesti, että hän on arvokas vain saavutustensa vuoksi. Rakastakaa lastanne sen vuoksi, mitä hän on, ei sen vuoksi, mitä hän tekee. Älkää myöskään korostako muiden suorituksia.
Se on yksilöllistä eikä vaadi täydellisyyttä. Luova itseilmaisu on terveellinen purkautumiskeino, ja sen välityksellä voi myös viestittää jotakin itsestään. Kielteinen mieli voi paljastua luovien tuotosten kautta, mikä siirtää vastuun sen voittamisesta pois yksinomaan sairastuneen harteilta. Vuorovaikutus mahdollisimman monien ihmisten kanssa vahvistaa sairastuneen objektiivisuutta. Rohkaiskaa sairastunutta säilyttämään harrastuksensa ja sosiaalinen elämänsä mahdollisuuksien mukaan.
Korostakaa sairastuneen myönteisiä ominaisuuksia ja vahvuuksia. Auttakaa häntä löytämään syitä pitää itsestään ja parantua. Realisoikaa sairastuneen tavoitteita ja odotuksia, auttakaa häntä hyväksymään virheet ja epätäydellisyys.
Pienet ateriat (5-6 kertaa päivässä) ovat yleensä vähemmän uhkaavia kuin suuret. Aterioiden jälkeen on tärkeää suunnata sairastuneen huomio johonkin muuhun kuin ruokaan tai kuluttamiseen, esim. keskustelujen, pelaamisen, hieromisen/rentoutumisen tai sylissä pitämisen avulla. Painopiste ei ole ruoassa, vaan siinä, että sairastunut oppii tulkitsemaan maailmaa uudella tavalla.
Sisaruksia on tärkeää auttaa ymmärtämään, että he eivät ole syypää sisaruksen sairauteen, tämä on epäloogisessa tilassa, ja että heidän ei pitäisi arvostella tämän poikkeavaa käyttäytymistä eikä osoittaa suuttumusta tätä kohtaan. Koko perheen olisi syytä hakea apua. Tämä viestittää muille lapsille, että perhe on kokonaisuus, ja vanhemmat ovat sitoutuneet pitämään kokonaisuuden koossa/tasapainossa. Vanhemmat selvittävät ongelmaa siten, että vastuu ei jää lapsille. Syyllistäminen on vahingollista sekä terveelle että sairaalle lapselle. Sairastunut kokee muiden syyllistämisen ja pahan mielen henkilökohtaisesti.
Välttäkää laihdutuskuureja ja erityisruokavalioita. Antakaa tietoa terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnan harrastamisesta sekä terveellisistä tavoista laihduttaa. Antakaa myös tietoa murrosikään liittyvistä normaaleista muutoksista ja syömishäiriöistä. Kertokaa ruumiinrakenteen perinnöllisyydestä sekä painon ja kehon muotojen yksilöllisyydestä. Arvioikaa kriittisesti median ja ystävien antamia malleja.
Asettakaa rajoja, mutta tukekaa myös itsenäistymistä. Opettakaa sosiaalisia taitoja (mm. jämäkkyyttä) ja puuttukaa ongelmiin, mm. koulukiusaamiseen. Opettakaa lapselle, että tunteet eivät ole vaarallisia, ja niitä voi ilmaista turvallisesti. Lapset eivät myöskään saa tuntea olevansa vastuussa vanhempiensa tunteista.
Pyrkikää olemaan kaksi askelta sairastuneen kielteistä mieltä edellä. Muistakaa kuitenkin myös huolehtia omista tarpeistanne. Ette ole syypää lapsenne sairauteen. Hakekaa tukea, pitäkää hengähdystaukoja, huolehtikaa riittävästä unensaannista, löytäkää oma hengellinen puolenne sekä ilmaiskaa tunteitanne turvallisessa paikassa ja turvallisella tavalla. Älkää ottako sairastuneen kielteisyystilaa henkilökohtaisesti. Voitte auttaa sairastunutta vain, jos pidätte huolen itsestänne. Syömishäiriön tärkein polttoaine on syyllisyydentunne. Osoittakaa itseänne kohtaan samanlaista myötätuntoa kuin lastanne kohtaan.
Läheisille
Etelän-SYLI ry järjestää vertaistukiryhmiä syömishäiriöstä kärsivien läheisille kerran kuukaudessa. Ryhmät kokoontuvat Helsingissä Altzheimeryhdistyksen tiloissa.
Lisäksi Ulfåsassa kokoontuu kerran kuukaudessa Ulfåsassa hoidossa olevien tai olleiden nuorten vanhemmille järjestettävä vertaistukiryhmä.
Läheisten jaksaminen on äärimmäisen tärkeää myös sairastavan kannalta. Vertaistukiryhmissä läheiset voivat jakaa tuntojaan ja vaihtaa kokemuksiaan keskenään.
Syömishäiriöliiton keskustelupalstalla läheiset voivat keskustella vapaasti ja tarpeen vaatiessa anonyymisti syömishäiriöön liittyvistä kysymyksistä. Keskustelupalsta löytyy osoitteesta: http://www.syomishairioliitto.fi/foorumi/
Läheisten psyykkinen hoito
Myös läheiset voivat hakeutua psykiatriseen hoitoon. Hoitoon hakeutuminen tapahtuu samalla tavalla kuin sairastuneilla: ensimmäinen askel on useimmiten työterveyslääkäri tai terveyskeskuslääkäri.
Mitä voit tehdä jos läheiselläsi on syömishäiriö?
Ohjeita vanhemmille
Psykologi Pauliina Juntunen
(Lähteinä käytetty Peggy Claude-Pierren kirjaa Syömishäiriöiden salainen kieli ja Richard Maiselin, David Epstonin ja Ali Bordenin kirjaa Biting the hand that starves you, inspiring resistance to anorexia/bulimia)
1. Heti hoitoon
2. Rakkaus ja tuki ovat tärkeimpiä
3. Sairastava ei ole yhtä kuin syömishäiriö
4. Pyytäkää palautetta
5. Sairaus voi johtaa järjenvastaisuuteen ja manipuloivaan käytökseen
6. Odottakaa testatuksi tulemista
7. Älkää kommentoiko ulkonäköä
8. Älkää pelatko numeropeliä
9. Välttäkää kilpailua
10. Rohkaiskaa itseilmaisua
11. Korostakaa sairastuneen omaa persoonaa
12. Pieniä aterioita säännöllisesti
13. Älkää unohtako sisaruksia!
14. Omat laihdutuskuurit hyllylle
15. Rajoja ja rakkautta
16. Kaksi askelta edellä
Sairastunut pitää saada hoitoon mahdollisimman nopeasti. On hyvin todennäköistä, että hän ei itse pysty hakemaan/pyytämään apua. Ottakaa vastuu avun hakemisesta ja toipumisesta pois sairastuneen harteilta. Apua ei tarvitse pyytää, vaan muut tarjoavat sitä ja tekevät päätökset (aterioiden valmistelu, annostelu, syöminen jne.) sairastuneen puolesta. Osoittakaa, että ongelma on yhteinen, ei yksin sairastuneen harteilla. Luottamuksen syntyminen kestää kuitenkin aikansa.
Osoittakaa sairastuneelle ehdotonta rakkautta ja tukea. Näin on mahdollista saada kontakti sairastuneen terveeseen mieleen sekä luoda luottamuksellinen suhde sairastuneen ja häntä auttavien henkilöiden välillä. On hyvä muistaa, että sairastunut on emotionaalisesti pikkulapsen tasolla. Tehkää ero terveen ja sairaan mielen/käyttäytymisen välillä. Ihminen ei ole sama asia kuin hänen käyttäytymisensä. Yrittäkää liittoutua sairastuneen kanssa kielteistä mieltä vastaan. Kunnioittakaa sairastunutta. Älkää rankaisko tai palkitko häntä. Olkaa kärsivällisiä. Joskus rohkaiseminen luo paineita ja liiallisia odotuksia, jotka puolestaan lisäävät helposti syyllisyyden, epäonnistumisen ja toivottomuuden tunteita. Luokaa sen sijaan toivoa ja välttäkää kielteistä ilmapiiriä (pelottelu, uhkailu, syyllistäminen, riitely, turhautuminen, painostaminen, vahtiminen, toivottomuus). Osoittakaa, että olette vanhempia kuin hänen sairautensa, ja että hän voi luottaa teihin.
Kun läheiset ja sairastunut pystyvät näkemään syömishäiriön erillisenä sairastuneen persoonasta, sairastunut voi alkaa tunnistaa, tutkia ja vastustaa sen aikaansaamia ajatuksia, arvoja ja käyttäytymistä. Ottakaa selvää, millä tavalla syömishäiriö puhuu sairastuneelle. Esittäkää kysymyksiä, jotka eivät arvioi/arvostele, erottakaa sairastuneen omat toiveet ja unelmat syömishäiriön houkutuksista, kiinnittäkää huomio ristiriitaisuuksiin syömishäiriön antamien lupausten ja todellisen elämän välillä sekä korostakaa sairastuneen todellisia kokemuksia ja tunteita. Kyselkää, älkää neuvoko. Sairastunut pystyy näin vähitellen tekemään omia päätöksiään elämänsä suhteen. Keskustelkaa keinoista selvitä ongelmista yleensä ja sairauden aikaansaamista hankalista tilanteista.
Kun pystytte yhteistyöhön, pyytäkää sairastuneelta palautetta siitä, mikä häntä eniten auttaa ja toisaalta vahingoittaa. Huomioikaa tilanteet, jolloin sairastunut uhmaa sairautta jollakin (mitättömältäkin vaikuttavalla) tavalla. Yleensä tämä tapahtuu ensin jollakin muulla elämänalueella kuin ruokaan tai painoon liittyvissä asioissa. Hän esim. yrittää määritellä arvojaan ja kiinnostuksen kohteitaan, hyväksyä ja arvostaa olemassaoloaan, puolustaa itseään ja oikeuksiaan, nauttii jostakin asiasta, kiinnostuu sellaisista asioista, jotka sairaus on kieltänyt, asettaa omat tarpeensa etusijalle tai on sallivampi itseään kohtaan. On hyvä välttää näiden tilanteiden arvioimista. Sen sijaan:
Valmistautukaa järjenvastaiseen tai “manipuloivaan” käytökseen. Kielteinen mieli pyrkii hallitsemaan paitsi sairastunutta, myös kaikkia ja kaikkea hänen ympärillään. Terve puoli haluaa apua, sairas työntää pois kaikki, jotka hänestä välittävät. Usein sairastunut pelkää seurauksia (esim. perheenjäsenille), jos hän ei tottele kielteistä mieltä. Realisoikaa vääristyneitä ja/tai maagisia ajatuksia. Käyttäkää logiikkaa ja vastatkaa kielteisyyteen myönteisyydellä. Sairastunut tulkitsee kielteisesti myös monet myönteiset asiat. Haastakaa subjektiivisuus objektiivisuudella.
Sairastunut pyrkii saamaan teidät murtumaan ja luovuttamaan. Hän testaa, kuinka hyvin te havaitsette kielteisen mielen toiminnan ja pystytte vastustamaan sitä. Hän saattaa oireilla silmienne edessä nähdäkseen, miten te reagoitte. Hän käyttää epäloogista logiikkaa saadakseen teidät vakuuttuneiksi kielteisen mielen “oikeellisuudesta”. Hän tekee temppuja, jotka edistävät kielteisen mielen pyrkimyksiä (ruoan piilottaminen, salaa jumppaaminen, oksentaminen, veden tankkaaminen ennen punnitusta jne.). Todetkaa, että käytös on sairauden aiheuttamaa, ja että siitä voidaan selvitä yhdessä. Kääntäkää sairastuneen huomio muualle sen sijaan, että suuttuisitte hänelle. Jos luovutatte, kielteinen mieli on voittanut. Muistakaa, että sairastunut on jo luovuttanut!
Sairastunut kääntää positiivisetkin kommentit negatiivisiksi (“olen lihava/arvoton”) tai alkaa toimia siten, että ei enää saisi positiivisia kommentteja, olisi “normaali” (laihtuminen tms.). Älkää myöskään kommentoiko muiden ulkonäköä.
Vaa’at ym. mitat on syytä pitää piilossa tai ainoastaan läheisten käytössä. Sairastuneen ei tarvitse tietää lukuja (paino, ruokamäärät, kalorit jne.), koska ne tukevat kielteistä mieltä. Sen sijaan läheisten on vakuutettava sairastuneelle, että he osaavat esim. annostella ruoat juuri oikein (tarkat mittaukset!).
Yksilöllisyyden ja tasa-arvoisuuden korostaminen sekä kirjalliset arviot arvosanojen sijasta ovat tärkeitä (mittaaminen tarkoittaa aina arvon mittaamista). Välttäkää ylpeilyä lapsellanne hänen kuultensa, jotta hänelle ei välittyisi sellainen viesti, että hän on arvokas vain saavutustensa vuoksi. Rakastakaa lastanne sen vuoksi, mitä hän on, ei sen vuoksi, mitä hän tekee. Älkää myöskään korostako muiden suorituksia.
Se on yksilöllistä eikä vaadi täydellisyyttä. Luova itseilmaisu on terveellinen purkautumiskeino, ja sen välityksellä voi myös viestittää jotakin itsestään. Kielteinen mieli voi paljastua luovien tuotosten kautta, mikä siirtää vastuun sen voittamisesta pois yksinomaan sairastuneen harteilta. Vuorovaikutus mahdollisimman monien ihmisten kanssa vahvistaa sairastuneen objektiivisuutta. Rohkaiskaa sairastunutta säilyttämään harrastuksensa ja sosiaalinen elämänsä mahdollisuuksien mukaan.
Korostakaa sairastuneen myönteisiä ominaisuuksia ja vahvuuksia. Auttakaa häntä löytämään syitä pitää itsestään ja parantua. Realisoikaa sairastuneen tavoitteita ja odotuksia, auttakaa häntä hyväksymään virheet ja epätäydellisyys.
Pienet ateriat (5-6 kertaa päivässä) ovat yleensä vähemmän uhkaavia kuin suuret. Aterioiden jälkeen on tärkeää suunnata sairastuneen huomio johonkin muuhun kuin ruokaan tai kuluttamiseen, esim. keskustelujen, pelaamisen, hieromisen/rentoutumisen tai sylissä pitämisen avulla. Painopiste ei ole ruoassa, vaan siinä, että sairastunut oppii tulkitsemaan maailmaa uudella tavalla.
Sisaruksia on tärkeää auttaa ymmärtämään, että he eivät ole syypää sisaruksen sairauteen, tämä on epäloogisessa tilassa, ja että heidän ei pitäisi arvostella tämän poikkeavaa käyttäytymistä eikä osoittaa suuttumusta tätä kohtaan. Koko perheen olisi syytä hakea apua. Tämä viestittää muille lapsille, että perhe on kokonaisuus, ja vanhemmat ovat sitoutuneet pitämään kokonaisuuden koossa/tasapainossa. Vanhemmat selvittävät ongelmaa siten, että vastuu ei jää lapsille. Syyllistäminen on vahingollista sekä terveelle että sairaalle lapselle. Sairastunut kokee muiden syyllistämisen ja pahan mielen henkilökohtaisesti.
Välttäkää laihdutuskuureja ja erityisruokavalioita. Antakaa tietoa terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnan harrastamisesta sekä terveellisistä tavoista laihduttaa. Antakaa myös tietoa murrosikään liittyvistä normaaleista muutoksista ja syömishäiriöistä. Kertokaa ruumiinrakenteen perinnöllisyydestä sekä painon ja kehon muotojen yksilöllisyydestä. Arvioikaa kriittisesti median ja ystävien antamia malleja.
Asettakaa rajoja, mutta tukekaa myös itsenäistymistä. Opettakaa sosiaalisia taitoja (mm. jämäkkyyttä) ja puuttukaa ongelmiin, mm. koulukiusaamiseen. Opettakaa lapselle, että tunteet eivät ole vaarallisia, ja niitä voi ilmaista turvallisesti. Lapset eivät myöskään saa tuntea olevansa vastuussa vanhempiensa tunteista.
Pyrkikää olemaan kaksi askelta sairastuneen kielteistä mieltä edellä. Muistakaa kuitenkin myös huolehtia omista tarpeistanne. Ette ole syypää lapsenne sairauteen. Hakekaa tukea, pitäkää hengähdystaukoja, huolehtikaa riittävästä unensaannista, löytäkää oma hengellinen puolenne sekä ilmaiskaa tunteitanne turvallisessa paikassa ja turvallisella tavalla. Älkää ottako sairastuneen kielteisyystilaa henkilökohtaisesti. Voitte auttaa sairastunutta vain, jos pidätte huolen itsestänne. Syömishäiriön tärkein polttoaine on syyllisyydentunne. Osoittakaa itseänne kohtaan samanlaista myötätuntoa kuin lastanne kohtaan.